5.3.2012

Valaistussuunnittelu loppusuoralla

Olemme aina olleet kiinnostuneita valaistuksesta ja suunnittelemme rakennuksen valaistuksen itse. Aloitimme suunnittelun jo lähes vuosi sitten, mutta LED-teknologian kehittyminen ja uusien tuotteiden tulo markkinoille on rohkaissut toteuttamaan yhä useampien tilojen valaistuksen LED-ratkaisuilla. Suunnitelmat on nyt saatu "lopulliselle" mallille ja sähkösuunnittelija tekee luonnostemme pohjalta viimeistellyt kuvat.

Valaistuksen lähtökohtia

Valaistus toteutetaan noudattaen seuraavia perusperiaatteita:

  • Laatu: Toteutuksessa käytetään laadukkaita ja pitkäikäisiä valaisimia, joiden lamppujen tuottama valo on värinätöntä ja korkeatasoista. Värintoistoindeksin (Ra) tulee olla yli 90 ja valon tulee sisältää tasapainoisesti spektrin eri osa-alueita. Näihin tavoitteisiin päästään käyttämällä elektronisella, sähköjännitevälkynnän poistavalla liitäntälaitteella varustettuja valaisimia, joissa käytetään hyvään väritoistoon yltäviä täysspektrilamppuja.
  • Väri: Valon värilämpötilan tulee olla mahdollisimman lähellä puhtaanvalkoista päivänvaloa eli noin 5 500 K.
  • Määrä: Valoa tulee olla riittävästi. Valon määrää voidaan säädellä himmentimillä tai sytyttämällä vain osa tilan valaisimista.
  • Häikäisemättömyys: Valo ei saa häikäistä mistään suunnasta katsottuna. Siksi valaistuksessa käytetään paljon huomaamattomia valohyllyjä, joille valaisimet asennetaan. Valo heijastuu epäsuorasti seinän yläosan ja katon kautta huonetilaan. Teknisissä aputiloissa käytetään suoraa valoa. Julkisivujen valaisimet piilotetaan suojalautojen taakse, jolloin nähdään vain valaisimien tuottama valo, ei itse valaisimia.
  • Energiatehokkuus: Valaistuksessa suositaan ratkaisuja, jotka tuottavat paljon valovirtaa pienellä määrällä energiaa. LED-, loisteputki- ja energiansäästölamput ovat hyviä valintoja, kunhan ylläasetetut laatuvaatimukset täyttyvät.

Valaisinvalinnat

Käytämme valaistuksessa jo hankittuja valaisinklassikoita 1930-1970-luvuilta, mutta pääosa yleisvalosta tuotetaan seuraavilla valaisimilla:

  • LED-tanko, päivänvalo 5000 K: tankoja käytetään epäsuoraan valaistukseen valohyllyillä sekä suoraan valaistukseen häikäisemättömästi opaalimuovin takaa
  • LED-paneeli, 300 x 300 mm: häikäisemättömiä paneeleita käytetään teknisten aputilojen ja pesutilojen suorassa valaistuksessa
  • Fagerhult Fino: tyylikäs ja laadukas loisteputkivalaisin kylpytilojen peilien yhteyteen

Aiheesta muualla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti