Syksy tulee kovaa vauhtia ja ensimmäiset yöpakkasetkin on jo koettu. Talven lämmityskautta varten on tarkoitus laittaa vesitakkakin viimein käyttökuntoon. Käyttöveden lämmittämiseen kuluu meillä nykyisin suurin osuus käytetystä sähköenergiasta ja vesitakka ratkaisisi lämmityksen ohella myös tämän asian.
Takan runko tehtiin 50x50-millisestä huonekaluputkesta ja kehikko hitsattiin kasaan tänään. Takan muodon ratkaisivat vesitakkasydämen muoto, takan edellyttämät putkiliitännät, tuloilman putken sijainti sekä hormiliitoksen muoto. Näiden ympärille hahmottui noin kaksi metriä korkea ja leveä laatikko, johon jää avoin tila polttopuiden säilytykselle.
Polttopuupino naamioi kaiken kaikkiaan kolme tarkastusluukkua, joista pääsee tarvittaessa käsiksi putkiliitoksiin ja takan termostaatteihin. Lisäksi konvektiolämmön vuoksi kuoren ala- ja ylälaitaan laitetaan tuuletusritilät.
Teräsrunkoon on tarkoitus ruuvata ensi viikon aikana
Luja A -levyt ja rapata pinta antiikkilaastilla valkoiseksi.
|
Takkarunko syysillan auringonpaisteessa; värilämpötilaero päivänvalovalaisimiin nähden on selkeä. |
|
Putkiliitännät nousevat alapohjasta oikeassa alakulmassa. Niiden päälle tulee tilaa polttopuille. |
|
Schiedelin savuhormi rapataan myös valkoisella antiikkilaastilla - väliin jää liikuntasauma |
|
Takan taustapuoli levytetään umpeen, mutta polttopuiden säilytystila on avoin molempiin suuntiin. |
|
Takan kehystämä näkymä eteisestä talon läpi kohti etelää. |
|
Takan 200-millinen hormiliitos vielä ilman eristettä. |
Voin jo kuvitella miltä lopputulos näyttää - hienolta! Löysittekö muuten lopulta ratkaisun siihen vuotavaan liukuoveen ja oletteko olleet tyytyväisiä sen toimintaan muuten? Talvi varmaan näyttää miten kylmältä se ja isot lasipinnat muutenkin tuntuvat. Siitä olisi myös kiva kuulla sitten.
VastaaPoistaKiitos! Laitetaan kuvia, kun lopputulos alkaa hahmottumaan.
PoistaSe turkasen liukuovi... Edelleen, puolitoista vuotta reklamaation jälkeen, se ovi vuotaa. Glasier taitaa olla konkurssissa, kun yrityksestä ei enää löydy mitään tietoa.
Jos löytyy Schücon liukuovet tunteva korjaaja jostain, niin vinkki otetaan kiitollisuudella vastaan.
Liukuovi saatiin kuitenkin talvikuntoon halvalla väliaikaisratkaisulla - rullallisella ikkunateippiä.
Ah, harmillista! Oletteko koittaneet kysyä suoraan valmistajalta Saksasta vinkkejä / valtuutettuja huoltomiehiä Suomesta? Pidetään peukkuja, että asia ratkeaa!
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta!
PoistaSeuraavaksi olisi tarkoitus ottaa suoraan Saksaan yhteyttä, kun Suomesta ei tunnu löytyvän apua.
Onko joku syy miksi hormiliitosta eristetään? Menee melkoisesti energiaa harakoille.
VastaaPoistaMeillä tämä syy oli ylimääräisen lämpökuorman välttäminen. Takkaa poltetaan olohuoneessa ja sen suurehkon lasiluukun läpi tulee melkoisesti säteilylämpöä. Tämän vuoksi peltirakenteinen hormiliitos eristettiin, jotta se ei hohkaa lisää lämpöä suoraan huonetilaan.
PoistaParin kuukauden käyttökokemuksen perusteella homma tuntuu toimivan. Kun takkaa polttaa pitkään, se nostaa huoneen lämpötilaa joillain asteilla, mutta ei sentään sietämättömän kuumaksi.
Olisi kyllä mielenkiintoista selvittää, missä lämpötiloissa palokaasut liikkuvat. Siitä saisi käsitystä harakoille menevästä osuudesta. Mutta toistaiseksi tyydymme siihen, että pääosa energiasta saadaan varaajaan ja sieltä hallitusti käyttöön, ja osa päätyy väistämättä taivaan tuuliin.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Kaverini rakennuttaa myös vesitakkaa kotiin ja täytyy tämä kirjoitus jakaa hänelle koska hän oli juuri miettinyt, että miten vesitakalle rakentaisi kuoren. Huonekaluputki luultavasti voisi olla järkevin valinta kehikon rakentamiseksi. Tämän jälkeen voi miettiä pintalevyjen ja pintarappauksen valintaa.
VastaaPoista