Vanha rakennuskanta on kadonnut jäljettömiin lukuun ottamatta kookasta heinälatoa, joka sijaitsee tulevan talomme eteläpuolella. Olen käyttänyt sitä varastona, mutta ongelmana on ollut osin puhkilahonnut ja vaarallinen lattia.
Lattian kunnon vuoksi en ole myöskään tuonut tien ja rakennuksen alta kaadettuja runkoja latoon kuivumaan.
Tänään oli upea kevätpäivä, mutta syvä ja sohjoinen lumihanki esti tulevalla työmaalla liikkumisen. Päätin siirtyä sisätiloihin heinälatoon ja ryhdyin tutkimaan rakenteiden kuntoa.
Kattorakenteet
Ladon kantavat rakenteet on tehty hirrestä. Alkuperäisenä vesikattona on ollut harvaan laudoitukseen kiinnitetyt päreet, mutta jossain vaiheessa niiden päälle on asennettu aaltopeltikatto. Sellainen tuntuu valitettavasti olevan muodissa lähiseudun vanhoissa puurakennuksissa.
Kattorakenteet ovat hyvässä kunnossa, mutta toinen lape on viime talvien lumikuormissa painunut hieman notkolle. Syy ei ollut kuitenkaan kattorakenteissa, vaan maanrajassa. Hirsinen alajuoksu oli rakennuksen keskivaiheilta lahonnut olemattomiin ja pystyhirret painuivat sen läpi maaperään.
Alapohja
Lattian ja vesikaton notkoilla näyttää siis olevan yhteinen selitys: maakosketuksessa lahonneet hirret.
Ryhdyin avaamaan lattiaa pahimmasta kohdasta ymmärtääkseni tilannetta paremmin. Pölyn ja akanoiden alta paljastui ruosteinen, muutaman neliömetrin kokoinen pelti, jolla vino lattia oli peitetty. Sen alla oli melkoinen tilkkutäkki. Lahonneiden lattialautojen päälle oli vuosien saatossa naulattu uusia lautoja ja lopulta ilmeisesti "ongelman ratkaiseva" pelti.
Poistin lattialankut yksitellen. Osa oli täysin mädäntyneessä tilassa alapohjan vesilammikoissa, osa oli lahonnut ja osan olivat toukat syöneet. Jotkut lankuista olivat verrattain hyväkuntoisia vesilammikoiden ja peltilevyn välissä vietetyistä vuosikymmenistä huolimatta. Niissä näkyi vain paikallista tummumista lahojen tukihirsien kohdalla.
Yhden lankun alapinnalta löytyi horrostava nokkosperhonen. Se saa odottaa vielä muutaman viikon kevättä.
Ulkoverhouslaudat ulottuvat maahan asti ja imevät jatkuvasti kosteutta. Ne ovat järjestäen lahoja alimman parinkymmenen sentin matkalta.
Johtopäätöksiä
Näyttäisi siltä, että alapohjan vauriot ovat paikallisia. Puu lahoaa siltä kohtaa, jossa se altistuu pitkäaikaisesti kosteudelle. Vesilammikoiden yläpuolella oli myös terveitä hirsiä aina, kun ne olivat sen verran kostean maaperän yläpuolella, että kosketusta ei päässyt syntymään.
Tapahtumaketju näyttää seuraavanlaiselta: kiviperustus on pettänyt ja uponnut pehmeään maaperään. Alapohjan hirret ovat joutuneet maakosketukseen ja alkaneet lahota. Alapohjan vauriot ovat saaneet myös sinänsä terveen ja hyväkuntoisen kattorakenteen notkolle.
Ulkoverhous on kestänyt vuosikymmeniä hyvin, vaikka alareuna laahaa maassa. Suuri osa pystylaudotuksesta pääsee kuivumaan tehokkaasti. Vesi ei ole noussut kapillaarisesti koko lautaan, vaan vaurio on tässäkin tapauksessa ollut paikallinen. Mielenkiintoista oli myös käytännössä huomata, että puu harmaantuu vain niiltä osin, kun se altistuu UV-valolle. Suojassa olleet pinnat ovat kuin suoraan sahalta, eikä niissä näy ajan patina.
Tulemme soveltamaan näitä havaintoja ja jo aiemmin omaksuttuja periaatteita omassa rakennushankkeessamme seuraavasti:
- Perustuksena toimii riittävän korkea ja painumaton kivirakenteinen perusmuuri.
- Perinteiset tuuletusaukot eivät riitä. Tuulettuvan alapohjan sokkeli jätetään kahdelta sivulta kokonaan auki, jotta ryömintätila tuulettuu ja kuivuu tehokkaasti myös kesän kosteudessa.
- Alapohja tehdään puusta - kyllästämättömästä puusta. Se kestää erinomaisesti, kunhan pysyy kuivana. Ja jos puu ei pysy talon alla kuivana, kyseessä on rakennusvirhe ja laajempi ongelma. Olen pistänyt merkille, että painekyllästetty puutavara on monesti läpimärkää jo myyntipisteissä. Kyllästehuuruissa tuntuu unohtuvan perusasiat - kuiva puu kestää ilman karsinogeenejäkin.
- Julkisivuverhous jätetään meillä maalaamatta. Suomessa vallitsee vahva usko kyllästeisiin ja umpeenmaalaamiseen. Myös rakennusvalvonnalle pitää esittää lupaprosessin aikana kaupallisiin käsittelyaineisiin perustuvat värimallit. Puu voidaan kuitenkin suojata auringon ja sateen vaikutukselta myös rakenteellisesti. Mikä on kauniimpaa kuin hopeiseksi harmaantunut puupinta? Vielä emme ole ratkaisseet, edistetäänkö harmaantumista rautavihtrillillä vai annetaanko UV-valon tehdä työ vuosien saatossa.
Heinäladon tulevaisuus on vielä epäselvä. Olisi kiehtovaa hyödyntää satoja neliöitä katettua ja tunnelmallisen hämyistä tilaa johonkin, mutta nykykunnossa lato on vaarallinen. Korjaus edellyttää laajoja muutoksia kantaviin rakenteisiin. Kannattaako niihin ryhtyä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti