28.7.2012

Hirsisaunan pystytys

Eilinen päivä oli työmaalla vilkas. Aamuseitsemältä paikalle saapuivat 30-metrisellä puomilla varustettu nosturi, hirsien kuljetusrekka Leppävirralta ja Hakahirren hirsiveistäjät. Tavoitteena oli pystyttää käsinveistetty hirsisauna perjantaipäivän aikana.

Ensimmäinen hirsivarvi vaati hieman enemmän aikaa, kun kehikko sovitettiin perustukseen. Kaikkien huojennukseksi perustus oli erittäin mittatarkkaa työtä ja hirsirunko sopi harkkomuurien päälle täydellisesti. Seuraavat hirsikerrat asennettiin jo vauhdikkaammin.

Sauna oli tärkeä pystyttää tässä vaiheessa, ennen kuin se jää pihan perälle, seuraavaksi tehtävän päärakennuksen taakse. Kehikko jätettiin kuitenkin keskeneräiseksi, sillä kiuas ja savuhormi täytyy muurata ennen yläpohjan rakentamista. Myöhemmin valmistuvalle katolle asennetaan maksaruohomatto.

Hirsiä ei maalata, vaan ne käsitellään rautavihtrillillä eli rautasulfaatilla. Se nopeuttaa puun harmaantumista kauniin hopeiseksi. Samaa pintakäsittelyä käytetään myös autotallin ja päärakennuksen puuverhouksessa.

Saunan runko on veistetty käsityönä kahdeksantuumaisesta mäntypelkkahirrestä, jonka pinta on piilutettu. Järeä kehikko on myös korkea, jotta "löylyn laki" toteutuu ja jalkapohjat ovat kiukaan kiviä korkeammalla.

Aamun valjetessa vasta terassin tervatut lehtikuusialajuoksut ovat paikoillaan

Lounasaikaan hirsikehikko on jo pitkällä

Iltapäivällä hirsikehikko on lähes valmis


Hirttä asennetaan saunan eteläiseen päätyseinään

Pitkiä hirsiä tapitetaan päärakennuksen puoleisella seinustalla

Viimeiset hirret veistettiin ja piilutettiin pystytystöiden lomassa työmaalla

Viimeistelyä vaille valmista seinää, jota tullaan vielä hiomaan ja käsittelemään rautavihtrillillä

2 kommenttia:

  1. Meillä olisi haaveissa myös hirsisaunan pystytys mökille, joten mielenkiintoista lukea teidän projektista. Olisipa se upeaa, jos omalla tontilla olisi noin hienosti tilaa kuin teillä, että omalle pihalle onnistuisi rakentamaan oman hirsisaunan. Voin kyllä kuvitella miten tarkasta hommasta on kyse tuossa kehikon sovittamisessa perustuksiin, hyvä kuulla, että siellä oli tehty millintarkkaa työtä.

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka upeaa olisi jos meilläkin olisi tuollainen käsinveistetty hirsisauna. Tuollaisessa hommassa on varmasti iso apu, kun käytössä on nostopalvelu hirttä asennettaessa. Tuossa saunassa on varmasti ollut hyvä ottaa kunnon löylyjä.

    VastaaPoista