28.6.2012

Autotallin kattovasat paikoillaan

Autotallin kattovasat on asennettu paikoilleen
90x360-kattovasat ja 2x75x450-palkki oviaukon päällä
Autotallin pystyrunko saatiin valmiiksi eilen ja kattovasat nostettiin paikoilleen tänään. Nostamiseen tarvittiin kuorma-auton nosturia, sillä vasat ovat järeää 90x360-liimapuupalkkia. Pituutta niillä on yli seitsemän metriä.

Alkukesä on ollut sateinen ja palkkeihin jätettiin vielä suojamuovit päälle. Ne voidaan poistaa, kun runkoa levytetään. Tuulensuojalevytyksen jälkeen katto voidaan peittää väliaikaisesti pressulla.

Alkuperäisessä suunnitelmassa tuulensuojalevytys oli tarkoitus tehdä kaistaleina kattovasojen väliin. Tällöin eristevahvuudeksi olisi tullut noin 250 mm ja palkin yläosa olisi muodostanut noin 100 mm:n tuuletustilan raakaponttilaudoituksen alle. Päätimme kuitenkin, että tuulensuojalevytys tehdään yhtenäisenä kerroksena vasojen päälle, jolloin puukuitueristettä saadaan yläpohjaan 360 mm. Tuuletuskoolaus tehdään sitten erikseen tuulensuojalevytyksen päälle.

Viherkaton rakenne täytyy vielä miettiä lopulliselle mallille. Ajatuksena on pitää kasvukerros ohuena ja kasvillisuus maksaruohovoittoisena. Kasvukerroksen alle asennetaan todennäköisesti patolevyt ja kaksinkertainen bitumikermi. Sen alla on raakaponttilaudoitus ja yli 100 mm:n tuuletustila ennen tuulensuojalevytystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti