Lankkulattioiden premium-tarjontaa edustaa mm. tanskalainen Dinesen. Heidän tammilankkulattiansa näyttävät niin äärimmäisen hyviltä monissa Kööpenhaminan ravintoloissa ja hotelleissa, että olemme tutustuneet valikoimaan myös paikan päällä Tanskassa. Dinesen Oak -lankut ovat esimerkki siitä, miltä lankkulattia upeimmillaan voi näyttää. Edullisimmillaankin kolminumeroiset neliöhinnat ovat kuitenkin pakottaneet etsimään vaihtoehtoja.
Kotimaisista puulajeista lankkulattiassa käytetään useimmiten mäntyä tai kuusta. Meillä on mäntylattia mökillä ja kyseisessä puulajissa vaivaavat sydänpuun ja muun puuaineksen välinen kontrasti sekä suuret ja selvästi erottuvat oksat. Mänty on myös aika pehmeää.
Kuusi on periaatteessa ihan mahdollinen vaihtoehto, jota löytyy leveinä lankkuina siedettävään hintaan. Havupuille tyyppillisen kellastumisen ehkäiseminen olisi huomioitava pintakäsittelyssä.
Koivu on myös kotimainen vaihtoehto, joka soveltuu lattioihin. Puuaines on kaunista ja kovaa. Lankkuja vain ei saa yhtä leveinä kuin esimerkiksi kuusta.
Kävimme tänään Aulangolla, Hämeenlinnan lähellä, nauttimassa hellepäivästä ja katsomassa Domus Classican lattialankkuvalikoimaa. Esillä oli erilaisia mänty-, kuusi- ja koivuvaihtoehtoja. Kuusi ja koivu ovat hyvin erilaisia, mutta kumpikin näyttää omalla tavallaan hyvältä. Kuusen etuna on jopa 30-senttinen lankkujen leveys, mutta 10-20-senttisen koivun puuaines kovempaa ja kauniimpaa.
Kaupasta lähti mukaan mallipalat koivusta ja kuusesta sekä tarvikkeita hirsisaunaan. Aikaa ei tällä kertaa riittänyt Metsänkylän navetan vanhojen, kierrätettyjen rakennustarvikkeiden kattavaan läpikäyntiin, sillä ajatukset pyörivät niin vahvasti lankkulattiavalintojen ympärillä.
Lattia tullaan näillä näkymin käsittelemään vaaleaksi, esimerkiksi lipeällä tai valkoista pigmenttiä sisältävällä öljyllä / öljyvahalla.
Domus Classica sijaitsee Aulangolla, Hämeenlinnan kupeessa |
Leveitä kuusilattialankkuja eri tavoin pintakäsiteltyinä |
Käsittelemätöntä kuusilankkupintaa |
Mallipalat koivulankusta (vasemmalla) ja leveästä kuusilankusta (oikealla) |
Koivulankku (vasemmalla) on kuuseen (oikealla) verrattuna tiivissyistä ja kovaa |
Lattialankkuja, piilutettuja parruja, tuohipaneelia ja kirjallisuutta Domus Classicassa |
Metsänkylän navetta on täynnä vanhoja rakennustarvikkeita ja -osia |
Selvisikö teille, soveltuuko lankut laisinkaan yhteen lattialämmityksen kanssa? Nuo kuusilankut ovat kyllä äärimmäisen kauniita!
VastaaPoistaKyllä, uskon, että niitä voi käyttää lattialämmityksen kanssa. Lankut toimitetaan hyvin kuivattuina ja Domus Classican sivuilla oli kuva, jossa niitä on asennettu lattialämmityksen päälle. Kannattaa toki varmistaa asia vielä tavarantoimittajalta.
VastaaPoistaLattialämmitysjärjestelmillä on yleensä omat vaatimuksensa lattiamateriaalien suhteen. Meillä on Uponorin vesikiertoinen lattialämmitys ja lankkulattioiden alle tulee asentaa metalliset lämmönluovutuslevyt tai -kasetit, jotta lämpö leviää tasaisesti.
30 mm:n paksuiset lankut alkavat varmaan olla järeimpiä, joita lattialämmityksen yhteydessä kannattaa ylipäänsä käyttää.