31.1.2014

Sähkökalustevalintoja

Sähkökalusteita löytyy nykyisin jos jonkinlaisia. Meillä oli tavoitteena löytää kalusteet, jotka eivät pistä silmään, vaan ovat huomaamattomia ja käytännöllisiä. Valinta osui arkiseen - mutta nykyisessä asunnossa hyväksi havaittuun - ABB:n Jussi-sarjaan.

LED-paneeleiden himmentämiseen ja ulkovalaistuksen ohjaamiseen valittiin merkkivaloilla varustetut painikkeet. Niissä valkoinen LED-valo osoittaa päällä olevat valaisinryhmät.

Ulkovalaistuksen painikkeita terassin oven tuntumassa

Merkkivalo ilmoittaa, että pohjoisseinämän julkisivuvalaistus on päällä

Kaksiosainen pistorasia olohuoneen nurkkauksessa

14.1.2014

LED-paneeleja katossa

Ennen muutaman päivän takaista ensilunta talvi on ollut hyvin pimeä. Työmaalle tultaessa on ensin täytynyt haparoivin käsin etsiä työmaavalojen sähköjohtoja, ennen kuin on nähnyt yhtään mitään.

Nyt on kaikki toisin.

Eteisessä voi napsauttaa valokatkaisijasta LED-paneelit päälle ja tilaan tulvii välittömästi muutamia tuhansia lumeneita puhtaanvalkoista päivänvaloa. Viime kuukausina mikään muu edistysaskel työmaalla ei ole tuottanut yhtä suurta helpotusta jokapäiväiseen elämään.

Nämä LED-paneelit tulevat olemaan keskeisin osa rakennuksemme yleisvalaistusta. Eteisen ja kurateisen paneelit ovat jo AD-Luxin valikoimasta poistuneita 300x300 mm:n paneeleita. Muihin huonetiloihin tulee uudemman sukupolven tehokkaampia malleja, koska lähes kaikissa näissä tiloissa paneeleita voi himmentää.

Kuraeteisen LED-paneelivalaistusta; vasemmalla on huoltoluukku alaslasketun katon yläpuolelle

Eteisen LED-paneelit tositoimissa



Saunan ja kylpyhuoneen koolauksia

Laatoitustyöt ovat olleet puolitiessä syyskuusta alkaen ja asioita päätettiin viimein vauhdittaa vaihtamalla firmaa. Uusi laatoittaja aloittaa työnsä tammikuun loppupuolella.

Tätä silmällä pitäen saunaan ja kylpyhuoneeseen on tehty koolauksia ja panelointiakin niiltä osin, kun se on tässä vaiheessa mahdollista. Rakennuksen ulkovaippa on kokonaisuudessaan hengittävä, mutta märkätiloissa laatoituksen alle tulee luonnollisesti vedeneristys ja paneloitaviin osuuksiin höyrynsulku. Tämä höyrynsulku toteutettiin sekä sisäsaunassa että märkätilojen paneloitavissa osissa SPU Sauna-Satu -levyillä.

Sauna-Satujen saumat ja läpiviennit teipattiin alumiiniteipillä. Koolaus tehtiin 22x50-millisestä soirosta, jotta paneelin taakse jää riittävä ilmatila. Paneelin tuulettuminen ja kuivuminen huomioitiin myös lauteita ja lasiseinää kannattavissa puurakenteissa.

Paneeliksi valikoitui 145-millinen lämpökäsitelty haapa STP-profiililla. Sillä syntyi erittäin tyylikäs ja ylellinen pinta, joka tehtiin ilman peitelistoja tarkalla mitoituksella. Alimmassa kuvassa näkyy 3-millinen kovalevysuikale nurkkien rakotulkkina.

Nykyisin on vallalla ylhäältä alaspäin etenevä panelointikäytäntö saunoissa: ensin tehdään katto valmiiksi ja sitten edetään seinien yläreunasta alareunaan piilonaulauksella naarasponttiin. Meillä sauna ei ole irrallinen huonetila, vaan paneeli työntyy ehjänä pintana lasiseinän ohi korkeampaan vilvoittelutilaan. Siksi panelointi aloitettiin saunan ja kylpyhuoneen seinien alareunasta, yhdenmukaiselta tasolta. Alin lauta jätettiin toistaiseksi kiinnittämättä, jotta vedeneristys- ja laatoitustyö saadaan helpommin tehtyä.

Kaiken kaikkiaan haapapaneelipintaa tulee pesutiloihin hieman yli 50 neliömetriä. Paneelia ei kuitenkaan vielä asenneta sellaisille pinnoille, jotka rajautuvat yhä laatoittamattomiin seiniin. Lopputulosta on mukavampi esitellä, kun laatatkin ovat viimein paikoillaan.

Panelointi työntyy yhtenäisenä pintana matalammasta saunatilasta kylpyhuoneen puolelle

Lattian vedeneristeelle on varattu 200 mm:n kaistale seinän alaosassa

Ylälaude jatkuu lyhyen matkaa nurkan taakse muuten suorakaiteen mallisessa saunassa

Lasiseinä tulee erottamaan saunan kylpyhuoneesta ja kiinnityslistoille on tehty puiset tukirakenteet

Kattoon on rakennettu LED-paneelien muuntajia varten kotelot, joihin ne on helppo sijoittaa

Panelointi aloitettiin alareunasta, koska se jatkuu eheänä korkeampaan kylpyhuoneeseen

Käsittelemätön lankkulattia

Blogin päivittämisessä on ollut pientä viivettä, mutta jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Lattialankkuja asennettiin joulukuussa niin pitkälle kuin mahdollista. Valtaosa lattiasta saatiin tehtyä, mutta työ pysähtyi vesitakkarunkoon, joka ei ole vielä lopullisella paikallaan. Työmaalle on tulossa ensi viikolla muutama raavas mies, joiden voimin 300-kiloinen takka pitäisi saada vielä metrin verran eteenpäin, lopullisille sijoilleen.

250-millinen kuusilankku on irrallisena komea ilmestys, mutta vasta-asennetussa lattiapinnassa lankut sulautuvat saumattomasti toisiinsa ja massiivisuus katoaa. Lankkujen eläminen ja tuleva pintakäsittely toivon mukaan palauttavat leveiden lankkujen massiivista ilmettä.

Viimeistelytöiden yhteydessä lattia vielä hiotaan ja käsitellään pigmenttiä sisältävällä öljyvahalla.

Lankkuasennusta olohuoneessa; alle jää vesikiertoinen lattialämmitys lämmönluovutuslevyineen



Keittiön saarekkeen sähköputket nousevat asennetusta lattiapinnasta