Tällä viikolla asennettiin viimeisetkin vesikiertoisen lattialämmityksen putkipiirit. Laatoitettavissa tiloissa putket asennettiin jo aiemmin noin 10-senttisen betonivalun sisään. Nyt olivat vuorossa huonetilat, joihin tulee lankkulattia.
Rakennusaikaisena lattiana on toiminut ilmansulkupaperin päälle asennettu, 18-millinen havuvaneri. Se jää paikoilleen puurakenteista alapohjaa jäykistämään. Vanerikannen päälle tehtiin koolaus 22x100-laudasta siten, että laudoitus kannattelee lämmönluovutuslevyjä ja toimii samalla lankkujen kiinnitysalustana.
Uponorin lattialämmitysputket asennettiin 300 mm:n jaolla
Rothin lämmönluovutuslevyihin. Tällaiseen yhdistelmään päädyttiin, koska Rothin levyt olivat selvästi edullisempia ja 125 neliömetrin alalla tällä alkoi olla jo merkitystä.
Samassa yhteydessä nostettiin vesitakan putket alapohjasta ylös takkaa odottamaan. Sitä onkin odotettu. Normathermin takka tilattiin heinä-elokuun vaihteessa ja kuuden viikon toimitusajalla sen olisi pitänyt saapua syyskuun puolivälissä. Nyt eletään marraskuun puoliväliä ja takasta on nähty vain suttuisia kännykkäkamerakuvia, joilla saksalaiset halusivat kertoa rikkoneensa takan lasiluukun. Toivomme edelleen, että tuote on niin laadukas, että heikosti hoidettu toimitusprosessi unohtuu koivuklapien loimutessa.
Vielä pidempään on odotettu Glasierin teknikkoa korjaamaan olohuoneen liukuoven tiivisteet. Niiden puutteet havaittiin jo helmikuussa, kun taloa alipaineistettiin lämpökuvausta varten. Oven keskisaumasta virtaa estoitta ulkoilmaa sisään ja tiiveysmittaustakaan ei voida tehdä, ennen kuin ovi on kunnossa.
Nyt kun alkaa valmiita pintoja syntymään, tällaiset roikkuvat asiat alkavat häiritsemään entistäkin enemmän.
|
Lattialämmitysputkia ja lämmönluovutuslevyjä olohuoneessa ja keittiössä |
|
Vesitakka ei ole vieläkään saapunut, vaikka se tilattiin 14 viikkoa sitten (toimitusaika 6 viikkoa...) |
|
Kaikkien lankkulattian alle jäävien piirien putket tulevat seinän ali vaatehuoneen jakotukista |
|
Liukuoven tiivisteitä ei ole korjattu edelleenkään (reklamaatio tehty helmikuussa) |
|
Matalalta paistava aurinko muistuttaa siitä, että ikkunat voisi joskus pestä |
|
Jakotukki on sijoitettu kantavan väliseinän sisään siten, että siihen pääsee käsiksi vaatehuoneesta |
|
Makuuhuoneiden putkipiirit kulkevat olohuoneen seinustalla |
|
Koolauksena toimivat 22x100-laudat, jotka myös kannattelevat lämmönluovutuslevyjä |