29.9.2012

Autotallin puukuitueristeet

Autotallin seinät eristettiin aiemmin tällä viikolla. Eristys tehtiin ruiskuttamalla kosteaa selluvillaa runkotolppien väliin.

Syyssäät ovat olleet sateisia ja ilmankosteus on korkealla. Siksi eriste tuntuu edelleen hyvin kostealta. Eristetoimittaja vihjasi, että heti seinäeristysten jälkeen kannattaa laittaa suuritehoinen lämpöpuhallin päälle, jotta eristeeseen saadaan mahdollisimman nopeasti kuiva pinta. Sen jälkeen ei enää ole pelkoa siitä, että eristeitä putoaisi seinärakenteista.

Tämä täytyy huomioida sitten päärakennuksen seinäeristyksissä kahden viikon kuluttua. Seinät ovat niin paksut, että eriste ruiskutetaan kahdessa erässä.

Autotallin seinien eristys käynnissä

Autotallin eristettyä seinää

25.9.2012

Autotallin ilmansulku ja eristys

Yläpohjan ilmansulkupaperi on asennettu ennen eristystä
Suomen Selluvilla-Eriste Oy:n eristerekka saapuu pihaan huomenna ja autotallissa on kaikki valmista puukuitueristämistä varten.

Autotallin yläpohjaan on jo asennettu Ilmari-ilmansulkupaperit ja tiheä 48x48-rimoitus. Selluvilla puhalletaan paperiin tehtävän aukon kautta kattovasojen välisiin onteloihin. Eristevahvuudeksi muodostuu 360 mm.

Autotallin seinissä 48x148-runkotolppien väliset alueet ruiskutetaan täyteen kosteaa puukuitueristettä, joka liimautuu kuivuessaan runkorakenteisiin.

Puukuitueristeen ja ilmansulkupaperin ansiosta rakenteesta tulee ilmanpitävä, mutta hengittävä. Tällainen hygroskooppinen rakenne mahdollistaa vesihöyryn ja hiilidioksidin liikkeen rakenteessa.

Päärakennuksessa turvaudutaan lähiviikkoina samanlaisiin eriste- ja ilmansulkuratkaisuihin, mutta eristevahvuudet ovat toista kertaluokkaa.

22.9.2012

Tuulensuojalevytykset loppusuoralla

Passiivitalomme tuulensuojalevytys tehdään huokoisilla puukuitulevyillä. Levytyksen pystysaumat puristetaan ulkoverhouksen koolauslaudoilla tiiviisti vasten runkotolppia, jotta levytyksestä saadaan mahdollisimman tiivis. Vaakasaumat puristetaan myös molemmilta puolilta tiiviiksi.

Levytyksen valmistuttua rakennetaan kattorakenteet valmiiksi. Vesikatto tehdään ennen sisäpuolisia eristyksiä, jotta rakennus on syyssateilta suojassa.

Autotallissa on ollut valmis katto jo jonkin aikaa ja puukuitueristeet asennetaan ensi viikolla.

Ovisyvennykset ovat vielä vailla tuulensuojalevyjä

Rakennuksen pohjoisseinä ja pääoven syvennys

Näkymä olohuoneesta keittiön suuntaan

20.9.2012

Saunan katon bitumikermiasennukset

Aluskermi asennettiin saunan katolle tänään
Parin sateisen päivän jälkeen sauna saatiin viimein esiin pressujen alta ja bitumikermin asennus katolle aloitettiin.

Tänään asennettiin vain aluskermi, jolla katto saatiin vedenpitäväksi. Lähipäivinä on vuorossa myös toisen bitumikermikerroksen asennus. Katto jää sitten odottamaan kevättä ja myöhemmin istutettavaa maksaruohomattoa.

Harjalle päätettiin asentaa yksi alipainetuuletusputki, jolla varmistetaan yläpohjarakenteiden tehokas tuulettuminen. Muurattu savuhormi tullaan myöhemmin vielä pellittämään.

13.9.2012

Saunan yläpohja on valmis

Rakennustelineet on nyt purettu saunan ympäriltä ja niiden takaa paljastui jo lähes valmis rakennus. Hirsirakentajat saivat yläpohjan valmiiksi toissapäivänä.

Kattorakenteet on suojattu syyssateilta pressuilla, joiden alla on raakaponttilaudoitus. Laudoituksen alta löytyvät 48x123-vasat, joiden väliin jää vastaavan korkuinen tuuletustila. Ilman liikettä raakaponttilaudoituksen alla tullaan vielä tehostamaan asentamalla harjalle kaksi alipainetuuletusputkea.

Tuuletustilan alla on Runkoleijona-tuulensuojalevy, 100x225-kattoparrut sekä noin 200 mm puukuitueristettä. Ilmansulkuna toimii alumiinipaperi ja sisäverhouksena saunassa on tuppeensahattu ja piilutettu laudoitus.

Raakaponttilaudoituksen päälle tullaan asentamaan kaksinkertainen bitumikermi samaan tapaan kuin autotallissakin. Lopullisen kattopinnan muodostaa maksaruohomatto, joka asennetaan keväällä.

Saunarakennuksen itäseinä

Saunarakennuksen itä- ja pohjoisseinä

Saunarakennuksen pohjoisseinä ja päärakennuksen lounaiskulma

Saunarakennuksen lounaiskulma

Saunarakennuksen itäseinä kaakon suunnasta

Sauna sai oven ja ikkunat

Saunan ovi asennettuna
Hirsisaunan katon raakaponttilaudoitus valmistui toissapäivänä ja rakennus saatiin pressujen alle suojaan. Tämän jälkeen päästiin asentamaan ovi ja ikkunat.

Saunan ovi ja ikkunat teetettiin virolaisella puusepällä, jolla oli hienoja näyttöjä hirsirakennuksiin toteutetuista ratkaisuista. Oven takorautasaranat ovat virolaisen sepän tekemät.

Ovi ja ikkunat ovat odottaneet kesän ajan säiltä suojassa heinäladossa. Eilen ne otettiin esille ja asennettiin saunan hirsirunkoon. Piilutetut pielilaudat sitovat oven ja ikkunat hienolla tavalla kiinteäksi osaksi rakennusta.

Saunan hirsirunko on vielä tarkoitus harmaannuttaa rautavihtrillillä. Se saattaa ruostuttaa rautaa, joten ainakin takorautasaranat pitää suojata huolella.




Tuulensuojalevyjen kiinnitys

Runkoleijona-tuulensuojalevy hakasilla kiinnitettynä
Päärakennuksen tuulensuojalevyjen kiinnitys on täydessä vauhdissa. Autotallin kohdalla huomasimme, että runkonaulaimen naulat repivät huokoisten puukuitulevyjen pintaa ja niinpä päärakennuksessa kiinnitykseen etsittiin parempi ratkaisu.

Tietyillä paineilmanaulaimilla voi ampua 50 mm:n hakasia, jotka osoittautuivat erinomaisiksi kiinnikkeiksi. Hakaset kiinnittävät levyt tiiviisti ja jämäkästi paikoilleen, mutta jättävät pinnan ehjäksi. Toivomme, että tämä vaikuttaa osaltaan tuulensuojalevytyksen tiiviyteen.

8.9.2012

Hirsisaunan yläpohja työn alla

Viimeisiä hirsiä asennetaan kehikon yläreunaan ennen kattotöitä
Piilutetun tuppilaudan asennus on käynnissä
Muurari sai saunan massiivisen kiukaan nopeasti valmiiksi ja Hakahirren hirsirakentajat saapuivat alkuviikosta työstämään saunan yläpohjaa savuhormin ympärille.

Yläpohjan rakenne poikkeaa perinteisestä kurkihirsirakenteesta, sillä kehikkoon lovetaan järeät 100x225-kattovasat. Ne kulkevat sekä hirsikehikon että sitä ympäröivän terassin yli. Harjakaton eteläinen lape muodostuu pohjoista suuremmaksi samoin kuin päärakennuksessakin.

Saunan sisäkatto verhoillaan piilutetulla tuppilaudalla. Toisin kuin Vanhasen tapauksessa, meillä tuppilautoja ei piiloteta, vaan ne jätetään rohkeasti esille. Katon sisäverhouksen takana on yläpohjan eristeitä suojaava alumiinipaperi ja sen päällä 200 mm puukuitueristettä. Alumiinipaperi on vesihöyryä läpäisemätön höyrynsulku, mikä poikkeaa muista hengittävistä ratkaisuistamme. Kosteissa tiloissa vesihöyryn tunkeutuminen puukuitueristeeseen tulee kuitenkin estää, vaikka muuten rakenteet olisivatkin hengittäviä ja hygroskooppisia.

Eristeen päällä on Runkoleijona-tuulensuojalevytys sekä raakaponttilaudoitusta kannattelevat 48x123-lankut. Saunan vesikatolle istutetaan maksaruohomatto, mutta kasvukausi on jo niin lopuillaan, että se asennetaan keväällä. Saunaa suojaa talven ajan viherkaton alle jäävä kaksinkertainen bitumikermi.

Kattotöiden valmistuttua julkisivut käsitellään rautavihtrillillä puun harmaantumisen nopeuttamiseksi.

4.9.2012

Kattotuolit asennettiin tänään

Tänään työmaalla tapahtui paljon. Nosturi saapui nostamaan päärakennuksen kattotuoleja ja hirsisaunan kattovasoja paikoilleen.

Aamulla päärakennuksen pystyrunko oli valmiina, mutta illalla sen päälle oli asennettu lähes kaikki kattotuolit. Nyt rakennuksen tulevissa sisätiloissa aistii jo tilavaikutelman aivan eri tavalla kuin ennen kattotuoleja.

Viimeiset kattotuolit asennetaan ovisyvennysten päälle, kun tarvittavat liimapuupalkit ovat paikoillaan.

Päärakennuksen runko aamuvarhaisella

Päärakennuksen runko ja juuri asennetut kattotuolit illansuussa

Näkymä olohuoneen läpi päärakennuksen itäpäätyyn

Näkymä vaatehuoneen ja kylpyhuoneen läpi länsipäätyyn

Eteläisen kattolappeen kattotuoleja